perjantai 20. syyskuuta 2013

Lehtikaalia ja saksanpähkinää

Tummanvihreä lehtikaali saa sulavuutta pannulta ja säväystä saksanpähkinöistä ja valkosipulista -
ja saksanpähkinä ja lehtikaali yhdessä ovat taivaallista makujen harmoniaa.
 
8 annosta

Noin kilo lehtikaalia - poista keskiruoti ja isoimmat lehtiruodit.
2,5 dl pienittyjä saksanpähkinöitä
3 rkl oliiviöljyä (tai muuta hyvää kasvisöljyä)
2 valkosipulin kynttä hienona silppuna

  • Revi lehtikaalin lehdet palasiksi ja keitä niitä isossa kattilassa suolatussa vedessä noin 6 minuttia.
  • Nosta vedestä, valuta, jäähdytä hieman, puristele ylimääräinen vesi pois.
  • Kuullota saksanpähkinöitä öljyssä paksupohjaisella pannulla, valurautainen paistinpannu soveltuu tähän oikein hyvin. Liikuttele pähkinöitä koko ajan, noin 5 minuuttia, kunnes ne saavat kullankeltaista väriä.
  • Lisää pannulle valkosipulisilppu ja anna kypsyä noin minuutti, edelleen seosta liikutellen.
  • Lisää keitetty lehtikaali, suolaa ja mustapippuria ja kypsennä seosta vielä hetki niin, että lehtikaali kuumenee kunnolla. Älä polta!

Tomatillo-avokadosalsa

Valmiin salsan määrä  noin 6 dl.

Ainekset.
5 dl pienittyjä tomatilloja (poista kuori ja huuhtele)
2 pientä keskivahvaa chiliä (tai enemmän miedompaa.. tai maun mukaan)
2 ison avokadon hedelmäliha kuutioina
2 dl salaattisipulia silputtuna
Runsas desilitra hienonnettua tuoretta korianteria
3 rkl vastapuristettua limettimehua.

Hienonna tomatillot ja chilit tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella karkeaksi soseeksi.
Jos vaikuttaa liian vetiseltä, valuta ylimääräistä nestettä pois siivilässä.
Pane sose kulhoon ja sekoita siihen muut ainekset. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
Salsan voi valmistaa muutaman tunnin ennen käyttöä, jotta se ehtii tekeytyä. Peitä ja pane viileään.

Sopii nachojen kanssa tai meksikolaisruoan höysteeksi.

torstai 5. syyskuuta 2013

Kotoisat tortillat

Kun päivän aloittaa hyvin, miksi jatkaa huonommin? Startti vihersmoothiella on nähdäkseni mitä erinomaisin alku hyvälle päivälle, ja tämä on aika hyvä tapa jatkaa:

Tortillat kera papujen, sokeriherneiden, ja ja ja kuinka mukana voikin taas olla myös lehtikaali!

Meidän pienen kodin 4-hengen taloudessa ruuasta tykätään kovasti ja sitä kuluu. Tortilla on tukeva ruoka, jolla jaksaa, kun mukaan liittää niin papuja kuin muitakin voima-aineisosia. Ainoa miinus on tortilla-lätyt, joita en ole saanut kovin hyvin itse onnistumaan, ja siksi käytän marketin luomuversiota. Mutta odottamassa on parikin ohjetta, joiden parissa tällä saralla jatkan yrityksiä.

Tässä ohje meidän tortillasisältöön:

Kotoisat tortillat

Näitä tarvitset**:

tortilla-lättysiä
tomaattia
kurkkua
punasipulia
valkosipulia
vihreitä papuja
voita
lehtikaalta
maustamatonta luonnonjugurttia, luomu (Pirkka on meidän suosikkia)
sokeriherneitä
vuohenjuustofetaa, luomua

(lisäksi tosi hyvin toimii myös portulakka! ja lisukkeena maissintähkät ovat mukavaa mussutettavaa!)

**mahdollisuuksien mukaan valitse luomua

  • Pese, kuivaa ja pilko tomatit, kurkut sipulit, ja asettele tarjolle. Huuhtele myös sokeriherneet ja napsaise niiden päästä palat pois. Ja tarjolle.
  • Huuhtele pavut hyvin, leikkaa päistä palat pois, ja keitä papuja n. 5 min. Kun kypsiä, kaada vesi pois, heitä mukaan nokare voita, ja purista sopiva määrä valkosipulia. Sekoittele. Ja tarjolle.
  • Huuhtele ja kuivaa lehtikaalit, poista lehtiruodit, revi tarjolle (voi olla isohkoja paloja, lehtikaali korvaa tässä "salaatin")
  • Lämmitä lättyset pakkauksen ohjeen mukaan ja asettele tarjolle (tai jos teet itse, onnittele itseäsi hyvästä työstä ja käy nauttimaan herkusta :-) )

Ja sitten kokoa tortillat. Lisää kastikkeeksi maustamatonta luonnonjugurttia.
Kokoamistapoja on monia, mutta tyylistä riippumatta maistuu varmasti.

Mums!

Ja siis hyviä variointimahdollisuuksia varmastikin on noin miljoona! Kuvan tortilla-annos oli niistä aineksista mitä tällä kertaa sattui löytymään: portulakka, paprika, tomaatti, buffalamozzarella, luonnonjugurtti. Maistui!)




tiistai 3. syyskuuta 2013

Kesäkurpitsasalaatti

Kesäkurpitsapienokaiset pinjansiementen ja parmesaanin kera

Silloin kun löytää oikean kokoisina, pieninä, napakoina ja mehevinä korjattuja kesäkurpitsoja,
niistä kannattaa tehdä tuoremuonaa. Tämä salaatti on raikas ja ihana ja mainio tapa käyttää suuria määriä pieniä kesäkurpitsoja.

Annoksia: 6

Kilo pieniä kesäkurpitsoja (10 - 15 cm:n mittaisia, hoikkia)

6-10 rkl hyvää kylmäpuristettua oliiviöljyä
2 rkl vastapuristettua limettimehua tai sitruunamehua
1 tl karkeaa suolaa tai vähän enemmän sormisuolaa
1/2 tl mustapippuria myllystä
1/4 tl  murskattua, kuivattua chiliä
1 dl tuoreita basilikanlehtiä revittyinä
runsas puoli desiä paahdettuja pinjansiemeniä
hiukan parmesaania lastuina

Sekoita kastikkeen ainekset: oliiviöljy, limettimehu, suola, mustapippuri ja chili. Jätä odottamaan.
Vuole kesäkurpitsat suikaleiksi kuorimaveitsellä, kuoret mukaan.

Pane kesäkurpitsasuikaleet salaattiastiaan, lisää basilika ja pinjansiemenet, sitten kastike. Sekoita.
Lisää mustapippuria ja suolaa maun mukaan. Tarvittaessa myös öljyä ja limettimehua. Vuole lopuksi parmesaanilastuja päälle.